Kirjoittaja Aihe: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet  (Luettu 46722 kertaa)

-katy-

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #15 : 19.11.2013, 03:39 »
Kiitos kaikille palautteesta. Moittivammatkin palautteet olisivat tietysti ansainneet kiitokset, jos ne moitteet olisivat olleet aiheellisia.

asiallinen kirjoitus itselle melko tuntemattomasta aiheesta. herätti ajatuksia ja vakaumuksen oman linjan oikeasta valinnasta :) mieleen tuli lukiessa miten mahd. lapsi / lapset muuttavat polysuhdetta, jos mitenkään?

Olen lähes täysin vapaaehtoisesti lapseton, vaikka lapsista pidänkin. OT, mutta mulla on vahva aavistus, että sadistinaiselle lapsettomaksi jääminen on parasta lastensuojelua, ja kun näin on, sitten on enemmän aikaa epäsovinnaisuuksille ja esim. vapaaehtoistyölle.
 Lisäys: Moni kirjoittajista myös sanoo, ettei tahdo ketään seurustelukumppaniaan asumaan kotiin kanssaan. Uskon senkin, sillä vaihtuvat isä- ja äitipuolet rasittaisivat lapsia kaikkein eniten, luulen

Eikös tämä artikkeli ole melko sopuisasti alkanut- ei ole metritolkulla ylläpidon tarvinnut poistaa viestejä ymv.? Lieko sitten yksityisviestein sut nimetty kiloksi saissea, jne. toivottavasti ei  :)

 Itse tuohon vaihtuviin isä- ja äitipuoliin kommentoin vain:
En ole halunnut lapselleni juurikaan noita vaihtuvia isiä ja äitipuolia. Tosin olen huomannut, ettei sellaiseen jamaan ole ollut kenelläkään minkäänlaista intoa- en viitti nyt enää toistaa, että mihin on ollut yksinkertaista ja tylsää intoa-

Ja takapäivystäjä olis kyllä ollut tuo perheenpää-mikään lässynlässy ei olis mennyt läpi-

flintstone876

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #16 : 19.11.2013, 10:52 »
OT, mutta mulla on vahva aavistus, että sadistinaiselle lapsettomaksi jääminen on parasta lastensuojelua, ja kun näin on, sitten on enemmän aikaa epäsovinnaisuuksille ja esim. vapaaehtoistyölle.

Pakko kysyä: Et kai tarkoita, että seksuaalisesti sadistinen henkilö olisi epäsopiva vanhemmaksi? Jos, niin miksi?

Riverlady

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #17 : 19.11.2013, 11:52 »
Pakko kysyä: Et kai tarkoita, että seksuaalisesti sadistinen henkilö olisi epäsopiva vanhemmaksi? Jos, niin miksi?

Jos sinun on "pakko" kysyä, osannet aloittaa aiheesta uuden keskusteluketjun (otsikko esim. "Voimakkaasti sadistiset, Dominoivat tai orjamaiset kinkyt ja lasten 'hankinta' ") <- "hankinta" sitaateissa, koska ei lapsia kukaan voi tostavaan tilata. Saat valita, aloitatko ketjun Loungeen
http://www.bdsmbaari.net/index.php?board=9.0 jossa olevat kirjoitukset ovat myös ei-kirjautuneiden luettavissa
vai VIPpiin http://www.bdsmbaari.net/index.php?board=42.0 jonne vaniljaturistit eivät pääse.

Vaihtoehtoisesti voit jatkaa jo olemassa olevia viestiketjuja, jossa pohditaan miten käy kinkyilyn, kun käärö on jo kotona.
Monenikäisistä lapsista http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=2273.0
Vauvat / taaperot http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=2950.msg60915#msg60915
Ja taas........ http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=6669.msg115594#msg115594

Jos Flintstone jatkat aiheesta muualla, vastaan sinne  :)

Ja Katylle

Kiitos kaikille palautteesta. Moittivammatkin palautteet olisivat tietysti ansainneet kiitokset, jos ne moitteet olisivat olleet aiheellisia.

Eikös tämä artikkeli ole melko sopuisasti alkanut- ei ole metritolkulla ylläpidon tarvinnut poistaa viestejä ymv.? Lieko sitten yksityisviestein sut nimetty kiloksi saissea, jne. toivottavasti ei  :)

On alkanut ja ei ole. Yksityisviestitkin ovat olleet hyväksyviä ja kannustavia. Jatketaan poly- ja sinkkupolyasialla :)

Riida

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #18 : 19.11.2013, 18:26 »
Tää oli kyllä harvinaisen hyvä kirjoitus aiheesta. Olisinpa lukenut kolme vuotta sitten  ::)

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #19 : 05.03.2014, 20:31 »
Itseni tekisi mieli kokeilla joskus poly suhdetta, ongelmana vaan onkin se että kun kyseessä on sitten suhde, niin koen siinä sellaista turvaa ja kiintymystä ja en sitten ollenkaan tiedä osaisinko suhtautua oikealla tavalla siihen, kun toinen ihminen koskee kumppania. Aikaisemmassa suhteessa huomasin että mieli tekee myös muiden ihmisten kanssa olla, ja juteltiin ja kokeiltiin sellaista vapaampaa pari kuukautta, se oli omalla tavallaan kivaa, mutta toisaalta taas se tuntui niin järjettömän pahalle kun tiesi että "nyt se siellä toisen ihmisen kanssa hässii", se tunne meni sitten nopeasti ohi kuitenkin, koska aina tuli takaisin omaan kainaloon, mutta en tiedä toimisiko pitemmän päälle.

virgo

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #20 : 14.02.2015, 02:16 »
kiitos Riverlady löysin sisäisen anarkistini tähän asti asiaa onkin ollu vaikea selitää kun ei ole ollut sille oikeaa sanaa  :love:

Tuli

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #21 : 14.02.2015, 09:34 »
Näin lapsellisena ja polynä voisin tuota aihetta kommentoida. Olen itse uusperheellinen eli puolisollani oli lapsi silloin, kun aloitimme seurustelemaan ja jossain vaiheessa sitten muutimme yhteen ja yhdessä olemme olleet nyt runsaat 8 vuotta.

Tuossa kysymyksessä siintää taustalla sellainen outo ajatus, että a) kaikki treffikumppanit olisivat lapsen isä/äitipuolia. Eivät ole. (Meillä kukaan ei ole kenenkään äiti/isäpuoli.)

Treffailuvaiheessa toista ihmistä tavataan ensisijaisesti silloin, kun lapset eivät ole paikalla. Jos nähdään niin, että lapset ovat paikalla, kyse on vain yhdestä isin tai äidin kaverista - tämä on sellainen helppo tapa tutustua lapsiin. Erilaisia aikuisia kavereita kun käy muutenkin kyläilemässä milloin mistäkin syystä.

Sittenkin, kun suhde syvenee, tämä toinen puoliso voi ihan itse päättää haluaako tutustua lapsiin vai ei. Jos ei halua, se toki rajoittaa sitä kuinka paljon ja minkälaista yhteistä aikaa voi olla (esim. pidemmät lomat menevät lasten ehdoilla). Mutta ihmiset ja ihmissuhteet ovat erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle ja niin edelleen.

Sitten taas, jos suhde syvenee ja uusi puoliso haluaa tutustua lapsiin, se tehdään nimenomaan siitä lähtökohdasta. Silloin lapset tutustuvat tähän aikuiseen ihan vain ihmisenä ilman, että siinä ryhdytään heti julistamaan että tämä tyyppi nyt sitten on isin uusi tyttöystävä. Tämä on tärkeää siksikin, että se uusi kumppani voi itsenäisesti tehdä päätöksen siitä haluaako tutustua lapsiin enemmän vai ei.

Sitten, jos tilanne on se, että puoliso haluaa tutustua lapsiin ja on viettänyt varsin runsaasti aikaa perheen kera, lapsille voi asiasta kertoa (iästä riippuu se, miten asiasta kerrotaan) - luultavasti lähinnä silllä tasolla, että isi tykkää kovasti siitä ja siitä. Ja mahdollisesta yhteenmuuttamisesta tietenkin keskustellaan myös lasten kanssa ennen kuin moisesta päätetään.

Lyhyesti: antaa sen uuden puolison itse päättää haluaako tutustua lapsiin ja sitten näiden välisen ihmissuhteen rakentua ihan itse omalla painollaan. Kyllä se siitä. Vaatii vähän kärsivällisyyttä toki, kun ei voi viikon seukkaamisen jälkeen muuttaa yhteen.

mauje

  • Smurffit
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1464
  • Siitä ei ole lainkaan vaivaa...
  • Galleria
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #22 : 14.02.2015, 13:57 »
Tuli tuossa jo kirjoittikin mielestäni varsin hyvin oleellisen. Itselläni on tuota jälkikasvua ja en oikeastaan ole edes ajatellut että perustaisin mitään uusioperhettä, ihan siitä syystä että ei tarvita sitä "sä et oo mun isä/äiti-vääntöä". Saati sitten jos molemmilla/kaikilla osapuolilla on lapsia...henkilökemiat mutkistuisivat jokseenkin ällistyttävälle tasolle, samoin tarvittava neliömäärä asunnossa.

Lisäksi on se oman ajan ja rauhan tarve...vaikken mielestäni parisuhteessa kokenut tätä ongelmaksi. Jälkeenpäin olen vain tuuminut asiaa hiukan syvemmin.

Tietenkin jos hakijalla/hakijoilla olisi tarjota hulppea kaupunkilukaali tai mukava kartano sopivalla hollilla niin toki katsoisin sen plussaksi ja saattaisin ainakin harkita... Oon sen verran humaani O:-)

Quif

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #23 : 11.03.2015, 20:25 »
Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus.
Ennen kun joku keksi tämän poly-käsitteen meitä näin ajattelevia miehiä kutsuttiin helposti itsekkäiksi sioiksi. En ollut samaa mieltä silloin enkä ole tänäänkään.
Ja naiseen suhteen moraalinen asteikkoni on sama kun miehen tai siis vaikka itseni.
Ehkä tietyn hedonismin ja jonkinasteisen itsekkyyden tunnustan mutta samaan hengenvetoon on todettava, että hyvin paljon itsekkyyttä toki esiintyy monosuhteissakin.
Quif

DeepThroatLover

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #24 : 17.11.2015, 22:06 »
Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus.
Ennen kun joku keksi tämän poly-käsitteen meitä näin ajattelevia miehiä kutsuttiin helposti itsekkäiksi sioiksi. En ollut samaa mieltä silloin enkä ole tänäänkään.

Näinpä. Luin vastikään tieteellisen julkaisun aiheesta, miksi ihminen niin sanotusti pettää. Evolutiivisessa mielessä yksiavioisuus on käytännöllistä, koska silloin jälkikasvusta tulee huolehdittua. Kuitenkin geneettiset ominaisuudet asettavat noin puolet (saattaa mennä ulkomuistista vähän pieleen, mut jotain sellaista) ihmisistä riskialttiiksi pettämiselle. Senkin taustalla on alkukantainen vietti suvunjatkamisen varmistamiselle. Olemmehan eläimiä.  ;D

Isrika

  • Baariruusu
  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2687
  • Read the fucking manual.
  • Galleria
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #25 : 19.11.2015, 12:51 »
Olipas hyvä kirjoitus Riverladylta.

Mä olin ennen skeneen tuloa hyvinkin monogaaminen. "koska se nyt vain kuului olla niin" vaikka mielenkiintoa olisi riittänyt enempäänkin. Olen kuitenkin saanut hyvin perinteisen ja vanhoillisen kasvatuksen, ja nykyisellään taidankin olla se suvun musta lammas.

Aloin tunnistaa skeneen tultuani itsestäni tuota polya hyvinkin nopeasti. Se vain Iskostuu ajatusmalliini näin yleisesti ottaen. Sitä en katso hyvällä, että seuralaistani, tai itseänikään, joku random tyyppi tulee esim yhdessä baarissa ollessa vonkaamaan, mutta sitten taas mitä toinen puuhaa omalla ajallaan, on ihan sama. Ei se ole multa pois.
Jos joku asia tai henkilö mua häiritsee, sanon sen ääneen ja se on vastapuolen päätettävissä mitä asian suhteen tekee.

Tosin, mä en myöskään miellä itseäni kovin herkästi suhteessa olevaksi. Kaikki on vaan jotain säätöä tai touhua. Pari kertaa on tullut "eron tullessa" asia sitten rekisteröityä, että hups, kyllä tää joku suhde taiskin olla.

Enkä osaa ajatella myöskään itselleni sitä primaari/sekundaari suhteiden mallia. Koska on henkilöitä, joilta saa hyvää seksiä ja joiden kanssa voi pitää hauskaa muutenkin. Sitten on henkilöitä, jotka tuntevat mut perinpohjaisesti ja joiden kanssa voi käydä syvällisiä keskusteluita. Näidenkin kanssa toki sitä hauskaa tulee pidettyä, mutta he täyttävät sitä henkistä puolta, ja fyysinen puoli saattaa puuttua kokonaan.

Pidän sen verran paljon omasta rauhastani, että en kovin helpolla ketään samaan kämppään haluaisi pysyvästi pyörimään.
Jotain pientä lisäsutinaa sitä kuitenkin aina kaipaa, vaikka onkin omaan tilanteeseensa sangen tyytyväinen.
Tosin se johtuu ehkä siitä, että seksiä ei vain saa koskaan tarpeeksi. ;D

MasterOpie

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #26 : 31.12.2015, 17:22 »

Mortifer

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #27 : 31.12.2015, 18:08 »
Oi jospa kaikki ihmiset olisivat seksuaalisuudessaan tavalla tai toisella polyja!

isabella

Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #28 : 31.12.2015, 18:44 »
Olipas hyvä juttu Ylioppilaslehdessä! Usein näkee kaiken maailman friikkisirkus-tirkistelyjuttuja polyamoriasta mutta tämä oli asiallinen. Ja tässä tuli pointti, jota olen itsekin monesti ajatellut: polyys ei varmasti sovi kaikille eikä tarvitsekaan sopia. Mutta monet monot voisivat ottaa oppia siitä mitä polyjen kommunikaatio on (parhaimmillaan). Että ei pidettäisi vain automaattisena oletuksena suhteen rajoja ja toiveita vaan ne puhuttaisiin selväksi jo alkumetreillä.

Mortifer

  • Vieras
Vs: Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet
« Vastaus #29 : 31.12.2015, 19:38 »
Itse uskon polyamoriseen pyhään kolmiNaisuuteen, jossa kaikki osapuolet asuvat omillaan ja erillään toisistaan.
Se on minulle juuri sopiva määrä naisia, mutta kuitenkin yksi kerrallaan, eikä kaikki kerralla samassa kasassa.
Ja mielellään tietenkin pitkäaikaisia suhteita kaikki, joissa oppii oikeasti ja aidosti tuntemaan henkilöt intiimisti.
Kaikkien heidän ei tarvitse olla kinkyjä, vaan joukossa voi olla myös vaniljan makua. Vaihtelu tunnetusti virkistää.
Kyseiseen ihannetilanteeseen on kuitenkin useimmiten vaikea päästä, mutta ainahan siitä voi silti uneksia.  ::)